Senioritanssin Ohjaus 1, peruskurssi
- su 28.9.2025 klo 10
- Aurala
Yhdistyksen hallitus kokoontuu kuukausittain tekemään tarvittavia päätöksiä sekä suunnittelemaan tulevia tapahtumia ja matkoja. Seuraa tiedotustamme näillä sivuilla sekä fb:ssa!
Haluaisitko ohjata tanssin jonkun tulevan tapahtuman yhteydessä tai vaikka myöhemminkin? Ilmoittaudu Anjalle sähköpostilla, kiitos!
Jäsenmaksu vuodelle 2025 (ja myös vuodelle 2026) on 15€. Jäsenetuudet voi saada vasta kun on ollut jäsenenä jo ko. tapahtumaa edeltävänä vuonna. Jäsenyys kannattaa, moniin tapahtumiin osallistuminen on näin edullisempaa! Maksathan jäsenmaksun jo tammikuussa (ellet ole jo maksanut)!
Ohjaajia pyydetään ilmoittamaan ryhmien harjoitusajat ja -paikat joko Leilalle (leila.koskela(at)gmail.com), tai yhteystiedot-sivulla olevalla lomakkeella, tai Anjalle.
Yhdistys on toiminut jo 10 vuotta. Jäseniä on n. 160 henkilöä, ja harrastajia n. 20 ryhmässä 10-30 henkilöä kussakin.
Senioritanssia on harrastettu Suomessa 1970-luvulta lähtien ja osallistujamäärät ovat jatkuvasti kasvussa. Harrastustoimintaa tukee Suomen Kansainvälisen Senioritanssin Liitto ry.
Ohjaajakoulutuksia järjestää Ikäinstituutti-säätiö sekä alueelliset kouluttajat.
Ohjaajina voivat toimia joko liikunnan ja kuntoutuksen ammattilaiset tai ohjaajakoulutuksen käyneet vertais- tai harrastajaohjaajat.
Harrastaja voi osallistua ohjattuihin säännöllisiin senioritanssiharjoituksiin (kts. Yhdistys-sivulla Täällä tanssitaan-alaotsikko), perinteisiin vuosittain keväällä järjestettäviin senioritanssiristeilyihin, paikallisten senioritanssiyhdistysten järjestämiin esiintymisiin, tanssiryhmien välisiin vierailuihin, alueellisiin senioritanssitapahtumiin ja koulutuksiin, matkoihin koti- ja ulkomaille sekä vuosittain keväällä järjestettävään Valtakunnalliseen Senioritanssipäivään.
Kiinnostuitko? Säännöllisesti tapahtuvia senioritanssiharjoituksia löydät Yhdistys-sivulta Täällä tanssitaan-kohdasta.
Facebook -sivustoa voit selailla oheisessa palstassa tai avata se klikkaamalla kuvan otsikkoa
Päivitetty 29.8.2025 lk
Liity jäseneksi
Jäsenmaksu vuodelle 2025 on 15€ ja jäsenmaksu vuodelle 2026 on myös 15€. Jäsenetuudet voi saada vasta kun ollut jäsenenä jo ko. tapahtumaa edeltävänä vuonna. Lue lisää Yhdistys-sivulla.
Järjestäjä: Turun Tienoon Senioritanssijat ry Kouluttajat: Anja Söderman ja Arjariitta Vuorinen Kurssin hinta on 60€ jäsen, 80€ ei jäsen + materiaali, katso tarkemmat tiedot ohjelmasta.…
Lipun hinta on 62 €. Tiedustele peruutuspaikkoja ohjaajilta.